YRITTÄJÄ SAMULI KORHONEN

Olen Samuli Korhonen, 50-vuotias yrittäjä. Olen toiminut esimiehenä eri yrityksissä vuodesta 1998, jolloin sain ensimmäisen esimiespestini ravintolapäällikkönä. Olen johtanut erikokoisia työntekijäryhmiä lähiesimiehenä seitsemästä aina viiteenkymmeneen henkeen. Vuodesta 2005 alkaen olen ollut aktiivisesti kolmen eri kasvuyrityksen johtotehtävissä.

Ravintola-alan kokemusta minulla on 28 vuotta. Myynnin ja markkinoinnin kokemusta minulla on noin viimeisen 13 vuoden ajalta. Näiden vuosien aikana olen myös istunut useassa hallituksessa, olen ollut perustamassa start up -yrityksiä, sijoittanut yrityksien osakkuuksiin, joista muutama on edelleen toiminnassa sekä ennen kaikkea olen luonut verkoston, jossa on satoja, ellei tuhansia arvokkaita kontakteja.

Liiketoiminnan johtamisesta valmistuin 2022 Jyväskylän yliopistosta. Titteliksi määrittyi Executive master of Business adminstration eli tuttavallisemmin EMBA.

Elämännuorani on positiivisuus. Sitä koitan muistaa pitää matkassani ja jakaa muille. Kokemuksiani liike-elämästä jaan mielelläni eteenpäin.

LUOTA VERKOSTOON

Propaganda Consulting luottaa verkostoihin. Meillä on käytössämme vuosien aikana kertyneet verkostot eri osa-alueiden ammattilaisia. Kaikkea ei osaa, eikä kannata tehdä yksin. Asiantuntijamme osaavat auttaa muun muassa vastuullisuusviestinnässä, verkko-oppimissisällöissä, digimarkkinoinnissa, sosiaalisen median palveluissa ja niin edelleen. Jos et löydä mainintaa juuri sinun tarpeestasi tällä sivustolla, ota yhteyttä. Tänne on hankalaa kaikkea ja kaikkia kirjata. Varmasti löydämme apua juuri teidän tarpeisiinne.

SOITA HETI

Samuli Korhonen